4.1.2015

Joululahjat

  Ai että, aika rientää! Joulu tuli ja meni ja uusi vuosi on alkanut. Toivotankin kaikille hyvää alkanutta uutta vuotta!
  Nämä kaikki on ommeltu vielä ennen joulua lahjoiksi. Aika ompeluun ja lahjojen pakkaamiseen, niin kuin aina käy, uhkasi loppua kesken. Sain kuitenkin kaikki valmiiksi ajoissa. Nämä ovat nyt uusissa kodeissa ja saajat tyytyväisiä, kuulemma ;)


  Idean tähän tyynyyn bongasin Unikuun terapiahuone-blogin inspiraatiokuvista pari vuotta sitten. Silloin tein samanlaisen tyynyn toiselle lahjansaajalle ja nykyinen saaja , tyynyn nähden, mainitsi että sellaisen huolisi itsekin. Pistin toiveen korvan taakse :)


  En tiedä miten alkuperäinen tyyny on tehty, mutta minä leikkasin lehdet askarteluhuovasta, taittelin jokaisen lehden pituussuunnasta kahtia, ompelin nurjalta pitkin taittoa parin millin etäisyydellä reunalta ompelukoneella ( jotta lehdet saisivat hieman muotoa) ja sitten kiinnitin ne vuorotellen päälliseen paksulla virkkauslangalla käsin ommellen. Ei tullut yhtä hienoa kuin alkuperäinen, mutta kaunis kuitenkin, minusta.


  Seuraava lahja on kauppakassi. Tähän idea ja ohjeet Jenny McCaben "Unelmien laukut itse painetusta kankaasta"-kirjasta. Ihanan inspiroiva kirja ja mielenkiintoisia ideoita täynnä.


  Tein kassin muuten ohjeiden mukaan, paitsi painoin kangasta ei softis-leimasimella kuin ohjeissa, vaan porkanan puolikkaalla. Tykkään lopputuloksesta ja kyllä, siistin laukun tarraharjalla ennen pakkaamista. Mustaan kankaaseen tartui jotain kangaspölyä leikkuupöydästä, kun ennen tätä leikkasin askarteluhuopaa... Seli, seli... Olisin voinut siistiä ennen kuvaamista.


  Appiukko sai lahjaksi raidallisen t-paidan. Niskan ompelin peitetikkikoneella puoliympyrän muotoisen palan yksivärisestä trikoosta. Kaava SK-lehdestä.



  Anopille ompelin Marimekon trikoosta pitkähihaisen paidan. Kaava Ottobren.



  Tässä ne oli, munun itse ompelemat joululahjat. Muut lahjat ( suurin osa ) tulikin hankittua ihan kaupoista ;)

7 kommenttia:

  1. Voi miten ihania, itse tehtyjä lahjoja! Ei löydy tarpeeksi hienoja sanoja. Tyynyliina on tosi kaunis. Ja kassi upea. Kovan työn olet tehnyt kankaanpainantoineen kaikkineen. Paidatkin on tarkasti ommeltu taas. Kyllä varmasti oli nämä kaikki saajilleen mieleisiä. Itse en saanut aikaiseksi tehtyä yhtään lahjaa itse.

    VastaaPoista
  2. Ihania lahjoja! Tuo tyyny on kyllä todellakin upea! Varmasti lahjojen saajat ovat tyytyväisiä :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hienoja lahjoja ja tyyny on erittäin kaunis, kelpaisi kyllä minunkin sohvalleni :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavia lahjoja. Tuo tyyny on ihan erikoisen upea! :)

    VastaaPoista
  5. Upeita ja persoonallisia lahjoja.

    VastaaPoista
  6. Vau! Ihanat ompelukset. Tuo tyyny on todella kaunis!

    VastaaPoista
  7. Todella kauniita lahjoja. Tuo tyyny on kerrassaan upea!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...