26.4.2015

Kasseja ja pussukoita

  Minulla on hyllyssä neljä laukkuompelukirjaa. Niitä on niin mukava selailla ja haaveilla ja suunnitella minkäläisen laukun ompelisi. Jostain syystä en ole kuitenkaan tehnyt vielä yhtään laukkua. Nyt vihdoin viimein pääsin tositoimiin ja sain valmiiksi yhden. Harmi vaan, ei tullut laukkua, tuli kassi :D Olisi pitänyt käyttää tukikangasta, eikä luottaa siihen että kangas on itsestään riittävän tukevaa. Toisaalta kirjassakin tämä on nimetty olkakassiksi eikä siinä tukikangasta käytetä. Olen joka tapauksessa kassiini oikein tyytyväinen, minulla ei ollutkaan ennestään tälläistä.



  Koska sen piti olla laukku, tein kaikki asianmukaiset taskutkin: sisällä yhdellä sivulla iso vetoketjullinen ja toisella puolella kaksi tavallista. Kassin saa kiinni vetoketjulla.
  Kankaat ja musta hihnanauha EK:sta. Kaava Emily Blumenthalin kirjasta "Laukkujen suunnnittelu ja valmistus". Tykkään kirjasta, tosin tykkäisin vielä enemman jos kaavat olisivat oikeassa koossa kaava-arkilla, eikä niitä olisi tarvinnut itse suurentaa.



  Ja sitten pussukkoihin. Tytär sai ekan ihan oman kännykän ja pitihän sille tehdä pussi. Tyttö suunnitteli itse kuvion ja värit, valitsi vetoketjun ja nauhan. Äiti totteli ja toteutti :) Aplikaatio tehty askarteluhuovasta, madon silmät ovat silitettäviä strasseja .



  Ja toinen pussukka, joka valmistui jo ennen joulua, mutta blogiin asti ei silloin päässyt.
  Malli ja kuvio on ihanasta Kaisa Wikmanin "Kaisan iloiset tilkut" kirjasta. Minä ja tyttöni ihastuimme tähän hiireen ja pakko oli tämä kirja ostaa. Kirjassa on monta muutakin ompelutyötä, jotka haluaisin jossain vaiheessa toteuttaa.




25 kommenttia:

  1. Todella kauniita kasseja ja nyssyköitä :)

    VastaaPoista
  2. Upea kassi, pussukat vau! Sinäkin olet saanut jälkikasvun kiinnostumaan käsitöistä :) Kauniit aplikaatiot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hieno tar! Kyllä, vaikka pieni hän vielä on, ompeli jo mun ompelukoneella pikkipussukoita leikkihiireilleen :D

      Poista
  3. Tosi tyylikkäät kassit ja pussukat! Aivan huiput nuo applikaatiot :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno kassi! Pussukatkin on kyllä söpöjä. :)

    VastaaPoista
  5. Лена, сумка какая большая.прямо торба!
    Перевод ужасно киивой получился, так что спрошу- это цельный кусок ткани? И для чего такая сумка планируется?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Нет, не цельный. Сумка из трёх частей состоит, овальное дно и две боковые части. Ну, планировалась как сумка, а получилась сумища ;) Буду летом на пляж с ней ходить, зато поместиться всё что надо (и не надо) :D :D

      Poista
  6. Oi mikä laukku! Tuo kangas on mun pitkäaikaisen himotuksen kohde, mutten ole löytänyt sitä enää mistään. Pussukat ovat tosi suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sen Vantaan Variston EK:sta pakalta, mutta siitä on jo muutama kuukausi aikaa... Kiitos, NorppaStiina!

      Poista
  7. Hienoa kasseja ja pussukoita :) Minullakin on tuo Wikmanin kirja, siitä tulee hyvälle mielelle pelkästään selailemalla, mutta toki minullakin siitä inspiroituen olisi toteutettavia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kirja on ihana ja hyväntuulinen :) Mulla seuraavaksi silakkatyynyliina to do-listalla :)

      Poista
  8. Just mun mieleinen kassi! Minulla sama kirja, eikä vielä yhtään kassia tai laukkua sen ohjeilla tehty, mutta varmasti teen. Voiko kasseja olla koskaan liikaa - ei vaan voi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi, ei! :D Minäkin teen varmasti lisää. Vaikea vaan päättää minkäläisen, on liikaa vaihtoehtoja ja hienoja kankaita :D

      Poista
  9. Ah, en kestä, kaikki niin ihania ja superhienoja, tässähän tulee laukku- ja pussukkakuume itsellekin :)

    VastaaPoista
  10. Siis, en minäkään kestä! Aivan superihania kasseja ja pussukoita. Kaikki! <3

    VastaaPoista
  11. Minäkin liityn ihailijoiden kerhoon, nämä on niin ihania kaikki! Applikoinnit on taas niin tarkasti ja taitavasti tehty, sinä olet kyllä todella tarkka ompelija.

    VastaaPoista
  12. Mä jurikin haaveilen laukun tekemisestä, siis sellaisen jossa kantaa vkonlopun kamat vaikka uimakisoihin kannustusjoukoissa. Mutta olen kaivannut kaavoja. Moisesta kirjasta en ollut kuullutkaan. Kiitos vinkistä :) Niin ja hyvännäköinen laukku. Pussukat on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tähän mahtuu kyllä tavaraa :D Sen koko tuli vähän yllätyksenä mulle :)

      Poista
  13. Hieno!! Tein tuosta samasta kankaasta juuri meikkipussin, kangas on ihanaa. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...