31.8.2015

Ompelutarvikelaatikon aarteita

Minä täällä jatkan hidasta uusien kouluvaatteiden tehtailua. Housuiksi tilaamani collegekankaat saapuivat ja sen kadonneen ompeluinnon (joka siis katosi kun ei mulla ollut muka sopivia kankaita) tilalle tuli valinnanvaran vaikeus. Kaikki kankaat olivat nyt niin ihania että istuin vaan kangaskaappini edessä enkä osanut päättää mistä aloittaisin...



  Aloitin noshin farkkucollegesta. On mukavan tuntuinen kangas, tuli kivat housut. Tein näihin oikein vetoketjulliset taskutkin! Näitä vetskareita otsikossa tarkoitinkin, ompelutarvikelaatikon aarteitani, jotka ovat kulkeneet siinä mukanani ainakin 20 vuotta. Kröhöm. 


  Paitakankaan valinta ei pitkää pohdintaa vaatinut. Säännöllisin väliajoin otan tätä Selian Wildies-trikoota kaapista, ihailen ja suunnittelen mitä kaikkea ihanaa siitä saa. Aikaisemmin tein tiikeri-paidan (joka oli muuten tämän kesän suosikkipaita), tällä kerta pesukarhu pääsi käsittelyyn.



  Takakappaleen tein noshin kermanvärisestä trikoosta. Se on melkein samaa sävyä kuin Wildies, mutta ei ihan kuitenkaan. Se on myös huomattavasti paksumpi, mikä alleviivaa sitä sävyeroa. Mutta kun ne kohtaa vain sivusaumoissa, ei sitä värieroa huomaa. Hihat ja olkakaarroke EK:n meleeratunharmasta trikoosta.




24 kommenttia:

  1. Voi, että tuo olkakaarroke antaa paljon jujua paitaan. Tämä kangas on kyllä tosi kiva. Ja aina tuota sun siistiä työnjälkeä jaksan ihailla. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on taas aivan upea setti! Huippuhienot nuo vetskarit housuissa ja tuo pesukarhukuosi on kyllä niin suloinen! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana setti! Vetoketjut on tosi kiva lisä housuihin. Hiljaa hyvä tulee :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva setti! :) Tuo ompelujumi kankaiden takia on niin tuttua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on jännä juttu, tuo ompelujumi :D Hirveä halu tehdä, mutta kun ei osa päättää, mitä :D

      Poista
  5. Hieno setti ja niin huolellisesti tehty! Kiva pesukarhupaita ja kivasti olet työstänyt housut vetoketjuilla, näillä kelpaa koulutiellä kulkea:)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat! Kelpaisi varmasti meidänkin koululaiselle! Onko housun kaava sun oma? Kiva malli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole oma. Tässä kaavana Ottobren Mock Denim koossa 116, vaikka tyttö on vähän yli 130. Pidensin lahkeita vain vastaamaan pituutta :) Kiitos!

      Poista
  7. Upean setin olet taas ommellut! Minulta on mennyt tuo Wildies -kangas ihan ohi, kun en ole fb:ssa ja kangaskauppojakin yritän sattuneista syistä vältellä selaamasta ;) Todella ihana! Olisi varmaan meidän poikienkin mieleen, kun suosikkipaidat on tällä hetkellä Selian pantteriaiheisesta digiprintistä ommellut paidat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fb:ssa Löytyy aivan mahtavia ompeluryhmiä. Niiden takia kannattaa liityä ;) Ymmärrän kyllä todella hyvin miksi välttelet kangaskauppoja selaamasta :D

      Poista
  8. Iik miten upea setti!! Ai sen nimi on olkakaarroke, hyvä tietää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, no minähän olen tunnetusti suomen kielen mestari :D :D Voi olla että sen nimi on joku muu :D

      Poista
  9. Ihana setti! Voi mulla on ollut myöskin ajan ja ompeludraivin kadotus.. Josko se syyssateiden myötä palautuisi 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta! Toivottavasti palaa, tykkään sun ompeluksia käydä kurkkaamassa ;)

      Poista
  10. Kauniin setin olet tehny ♡ Ja todella siistiä ja tarkkaa jälkeä. Tällainen setti kelpaisi varmasti tännekin tytölle käyttöön. ;) Sun inspiskuvien myötä täytyy varmaan omia "aarteita" alkaa kaivella jotta saisi ompeludraivia päälle kun pienemmoinen jumi tännekin iskenyt. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis, Hanna H! Kyllä se voi auttaa, jos vaikka inspis iskee niitä kaivellessa :D

      Poista
  11. Todella kiva setti, erityisesti nuo farkkucollarit jäivät nyt mieleen. Meillä poika tykkäisi ja tarvetta pitkille housuille olisi. Mutta täälläkin on se ompelujumi. Kaappi pursuaa kankaita, mutta mikään niistä ei tunnu sopivalta siihen, mitä mielessä suunnittelee. Pesukarhu paita on kanssa hellyttävä, olkapään kaitaleet antavat niin mukavan ilmeen paitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, se on niin totta! Samoin täällä, kankaita kaappi täynnä, mutta ne on kaikki vääränläisiä just nyt. Kaupoissa sen sijaan olisi vaikka kuinka paljon selläisiä, mitä tarvitsisin ;) :D

      Poista
  12. Ленок, очень понравились пошивушки.
    Аккуратно и стильно. Спасибо за детали крупным планом.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Спасибо! Люблю рассматривать детали, поэтому и сама так стараюсь фотографировать :D Пожалуйста! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...